10.6.2013

Måndag

Taas jatkuu armas aherruksemme. Täytyy ihan heti kärkeen kertoa kuinka kivaa on tulla joka aamu töihin. Olen aidosti kiitollinen ja onnellinen jokaikisestä päivästä jonka saan täällä viettää tekemässä sitä mitä rakastan. Kyllä, elämässä kannattaa etsiä, harhailla ja joutua joskus hukkaankin. Kokeilemalla uusia asioita ja oman intuitionsa perässä kulkemalla voi löytää itsensä pian vaikka mistä! Muistot jäävät mieleen karunkauuniksi kuvioiksi kaikkinensa ja niistä tulee nauttia, ihan senkin takia että on siinä vielä niitä asioita muistelemassa! Joten ollaanko jooko tänään kaikki tietoisesti onnellisia kaikesta siitä mitä meillä on ja kaikesta mitä meillä on ollut?


Aiheeseen liittyen tein tänään asiakkaalle onnen sinilinnun. Se lentää poispäin, niinkuin onni jota aina tulee tavoitella. 


Onnea on myös toimiva kroppa ja siitä tulee olla erityisen kiitollinen! Kehonhuolto on supertärkeää tässä meidän ammatissa. Työasennot ovat yleensä kaukana ergonomisesta ja erinäiset selkävaivat katkaisevat helposti tatuoijaparan uran. Senpä takia me aloitettiin tämä päivä sponsoroimalla paikallista Robin Hoodia hankkimalla sieltä jo pitkään suunnitellut kehon huolto- ja vahvistusvälineet! Matkaan tarttui kaksi joogamattoa sekä jumppakeppi kuminauhoilla. Kyllä kuulitte oikein! Meidän tauoilla ei enää istutakaan tumput suorina ja silmät ristissä. Kaisa teki kattavan demonstraation siitä kuinka moninaisin eri tavoin jumppakeppiä voi hyväksikäyttää. Watch and learn:

 Tässä Kaisan tyylinäytteitä kuinka keppi toimii, huomaa kyllä että neiti on joskus kropallaan jotain tehnyt, raurr...

 Joo siis loppuverryttelyyn olen minäkin aina valmis! Älkäähän säikähtäkö jos täällä joskus ollaan perät kattoa kohti kun tulette käymään...

 Laitetaan nyt yksi kuva musta ahkerana koneella. Pyydän huomioimaan että Facebookissa en notku, mutta Spotifyn saatan valloittaa muutaman kerran päivässä. 

Tää nyt kuittaa Rob Zombien ja Lady Gagan merkeissä, laitetaan taas höpötystä ja kaikkee siistii myöhemmin viikolla!

Maanantaipusuin: Ullanen Maija