17.10.2014

Iz friday again!

Aika sujahtaa kuin siivillä! Ei keritty edes huomaamaan että keskiviikko meni ohi kuin pikajuoksija, joten laitetaan vaan perstai päivitys tältä viikolta. Syksy onneksi jatkuu värikkäänä, vaikka ollaan jo hyvää matkaa lokakuun puolella. Ajatella että on kohta enää kaksi kuukautta jouluun! Pitää vissiin alkaa jo harkita joululahjoja, suunnitella joulukortit ja aloittaa pian muukin jouluhässäkkä. Joulun valmistelu ja odotus on putiikin kaikkien mimmien mielestä ihanaa, kun vaan välttää joulustressin. Pyritään viettämään joulunalusaikaa rauhallisin mielin, ottamatta paineita lahjoista ja kaikista valmisteluista. Ennemmin kuin kiireessä ja paniikissa ryntäisi etsimään pakolla jokaiselle sukulaiselle ja kavereiden kavereille lahjoja, niin nautitaan piparin syömisestä, koristelusta, sisustamisesta, ensilumesta ja siitä että kaupoissa mandariinit/satsumat ovat parhaimmillaan.

Ennen kun lähtään liikaa syventymään joulufiiliksiin, niin fiilistellään ensin halloweenia! Meillähän on halloween Walk in-friday 31.10, jolloin putiikin valtaa tumma pyhäinpäivän meininki kurpitsoineen ja hämähäkki koristeineen! Paikalla kaikkea halloween hyvää, aiheeseen liittyvää musaa ja tietenkin pieniä tatuointeja ilman ajanvarausta! Saa nähdä että onko tatuointeja tekemässä vampirella, zombie vaiko itse kyöpelinvuoren noita! ;)
Nyt innolla siis miettimään itselleen pientä tatuointia syksyn piristykseksi. Kerkiää sitten hyvin parantuakin ennen joulusaunoja.
Tänään putiikin porukka alkaa jo lämmitellä halloweenia varten ja virittäytyä tunnelmaan katsastamalla uuden Dracula leffan kino 123:seen. Ei muuta kun popparikoneet kuumaksi Kino, täältä tulee Musteen ja Reiän vampirellat leffatunnelmissa!




Katjan kuvia:

Työvaihekuva osa 1...
Osa 2....


Ja valmis lopputulos!



Parisen viikkoa sitten tehdystä naamiosta sai kuvan parantuneena! :)




Eepin kuvia:


Enkeli sai kehän ympärille ja vähän entrausta



Loppuun vielä...

Ahkera bosslady asianmukaisissa varusteissa,työn touhussa! ;D





Terkkuliinein,
Kaisaaaaaaaaaaaaaaaa

2 kommenttia:

  1. Minkäslaisia ikärajoja teillä on lävistyksien suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Ikärajat ovat:
      16-vuotta peruslävistykset
      14-16 vuotialle vanhempien läsnäollessa peruslävistykset
      alle 14 vuotialle vain korvakorut vanhempien läsnäollessa
      18-vuotta genitaalit ja microdermalit

      Terkuin,
      Kvl muste ja reikä

      Poista