28.10.2016

Halloween Walk-In 28.10

Hyvää iltapäivää immeiset!!!!

Kello lähentelee jo neljää, ja viimeisiä ihmisiä jo aletaan tikkailemaan!
Tänään artistimme Kaisa tosissaankin yksinään täällä tikkaili, joten hieman vähemmän jouduimme ihmisiä listoille ottamaan. 9 asiakasta yhteensä Kaisa on tikkaillut.

Ensikuun Walk-In on 25.11, jolloin taas on Eeva Kaisan lisänä tikkaamassa! :)

Oikein mukavat kuun viimeiset viikonloput teille kaikille lukijoille! :)

Tässä vielä uudelleen loppuvuoden tiedote koskien liikettämme:

Lokakuun viimeinen viikko menossa ja tässä kuussa onkin tapahtunut suuria juttuja, jotka vaikuttavat aikalailla putiikin toimintaan.

Artisti Ulla on koko loppuvuoden sairaslomalla. Tämän johdosta emme ota Ullalle uusia varauksia ainakaan hetkeen, ennen kuin saamme kaikki aikataulut hänen osaltaan kuntoon.

Tilanteen johdosta myös lävistykset ovat nyt hetken pois palveluvalikoimasta. Yritämme mahdollisimman pian löytää vastaavan ammattitaidon omaavaa lävistäjää tuuraajaksi, ja ilmoitamme tilanteen etenemisestä kaikkien kanaviemme kautta myös täällä somessa, eli blogissa, nettisivuillamme, facebookissa, twitterissä jne.
Jonkin aikaa varmasti prosessissa kestää, sillä haluamme säilyttää lävistyspalvelut yhtä tasokkaana kuin mitä ne ovat olleet. Ullan yli kymmenen vuoden kokemusta ja osaamista on vaikea korvata, mutta pyrimme normalisoimaan tilanteen niin nopeasti ja hyvin kuin mahdollista.

Pahoittelemme tästä aiheutuvaa aikojen siirtämistä ja perumista, tilanne tuli hyvin äkkiä myös meille kollegoille. Musteen ja Reiän muu porukka yrittää hoitaa ja järjestää asiat parhaansa mukaan, tinkimättä tietenkään myös omien asiakkaiden palvelusta.
Teemme kaikkemme sen eteen, että tilanne stabiloituu mahdollisimman pian.

Putiikki pyörii muuten edelleen normaalisti Kaisan, Eevan ja Jeren voimilla. Korumyynti, lävistyskorujen vaihto/poisto palvelut ja muu lävistyksiin liittyvä tulee edelleen olemaan saatavissa liikkeeltä.
Liikkeen tiimi toivottaa Ullalle paljon voimia, toivottavasti uuden vuoden vaihtuminen tuo uutta elinvoimaa ja hyvää energiaa tullessaan.

Julkaisemme ylläolevan tiedotteen vielä lokakuun Walk in-päivityksen yhteydessä, jotta saamme infottua mahdollisimman hyvin kaikkia.

Vaikka harmaa lokakuu on tuonut tullessaan paljon ikävääkin muutosta ja suru-uutisia, niin positiivisia tapahtumia ja kampanjoita riittää loppuvuodelle;

Ennen joulua on tulossa vielä muun muassa lahjakorttikampanjaa, uutta joulukorttikampanjaa, lokakuun 28.10 ja marraskuun 25.11 Walk in-Friday:t ja joulun jälkeen, ennen uutta vuotta joulukuun 30.12 Walk in-Friday.

Alla vielä kuvia Kaisan tikkailemista Walk-In kuvista!

27.10.2016

Musteen ja reiän loppuvuoden tilanne-tiedote

Lokakuun Walk in- joka on tosiaan tällä viikolla, on halloween teemainen. Muistathan että pukeutuneet saavat yllätyspussukat!

Terveisin, Kouvolan Muste ja Reikä, tiedotteen kirjoitellut Kaisa

21.10.2016

Lokakuun himmee perjantai

Hyvää lokakuuta kansalaiset!

Tuntuu että jokainen kuukausi on kiireinen, mutta taas tämän kuun loppupuolella on sellainen fiilis, että juuri tämä on ollut erityisen työn ja säädön täyteinen. Syksylle muutenkin ajoittuu usein suuret muutokset ja tapahtumat. Häppeningit joissa ollaan oltu mukana, ovat olleet mahtavia, ja on ollut hienoa olla messissä muun muassa tukemassa tärkeitä asioita, mutta viikonloput ja viikot putkeen töissä oleminen on myös joskus kuluttavaa. Yritetään välillä myös ottaa iisimmin, ja siitä puheen ollen nyt tuleva viikonloppu menee aivan akkuja lataillessa. Koska Kaisa täällä kirjoittelee, voin old schoolisti laittaa linkin jokaiselle viikonloppua aloittavalle! Tämä on ainakin 90-luvun lapsille tuttu biisin, jos on tätä mahdollisesti diggaillut teini-iässä! ;D Vaikkakin sattuu olemaan aikalailla kesäbiisi, niin jos sul on huomenna vapaapäivä niin; chillaa meidän kanssa!

Viime viikonloppuna osallistuimme Kuusankoskella pidettyyn Pop Up-Art tapahtumaan. Upeita taideseuran taiteilijoita kokoontui esittelemään ja myymään taidetta, oli myös lasten nurkkausta missä lapset saivat tehdä taidetta ja vaikka mitä! Lauantaina Eeva teki näytösluontoisesti kuvaa ja Kaisa eli minä tein sunnuntaina itse suunnittelemistani valmiista flasheistä pieniä tatuointeja. Mukana oli myös pari erilaista Roosa nauha-tatuointia, joiden tuotto meni syöpäsäätiölle. Alla kuvia tapahtumasta!

Ensi viikolla on taas perinteinen Walk in friday! Halloween Walk in toteutetaan poikkeuksellisesti yhden tekijän voimin, joten valitettavasti lista on nyt puolet normaalin pituudesta. Eli kannattaa tulla ajoissa paikalle, sillä kerkeämme toteuttaa nyt vain 8-10 kuvaa. Marraskuussa on taas enemmän artisteja, mutta nyt muiden valitettavasti ollessa poissa, koneen päässä hyörii 28.10 vain allekirjoittanut, eli Kaisa. Mutta Halloween tunnelmaa ylläpitäen Kaisa ja Jere toivovat että mahdollisimman moni putiikille saapuva olisi pukeutunut! Nimittäin jos on saapuva paikalle karmivissa vetimissä, tulee pieni yllätyspussi palkinnoksi! ;)

 Eevan taiteilema mahtava Halloween Walk in-mainos, jonka vio bongata ympäri kaupunkia<3

Ensi viikolla infoamme liikkeellä tapahtuvista muutoksista, mutta alla vielä lähipäivien duuneja!

 Eevan:

Kaisan:

Pop up art tapahtuma kuusankoskella 14-16.10

  Eevan 15.10 näytöstyö:

Kaisan 16.10 pikku walk in-kuvat, mukana hyväntekeväisyys Roosa nauhat:
 
 Esittelypöytä, karkkia kaikille tietenkin<3

 Flashit
 
Hyvin män pienestä flunssasta huolimatta!

Hyvää viikonloppua kaikille! Terkuin, Kaisa the Kabanossi

7.10.2016

Lokakuu 7.10

Hyvää iltapäivää vaan!

Lokakuuta ollaan tässä keritty jo viikko lusia! Selkäpiissä alkaa jo tuntumaan se, että talvi & kylmyys on jo lähellä. 

Ensiviikon viikonloppuna meidät voi tavata PopUpArt -taidetapahtumassa kuusankoskella vanhan kirjakauppa Infon tiloissa! Lauantaina 15.10 ja sunnuntaina 16.10. Lauantaina artistimme Eeva pitää näytösluontoista tatuointiesitystä, ja sunnuntaina on mahdollista päästä itsekkin tatuointipenkkiin istumaan! Sunnuntaina artistimme Kaisa tekee Walk-In tyyppisesti tatuointeja valmiista flasheista. 

Oman suunnitelman mukaan valitettavasti emme voi sunnuntaina kuvaa tehdä, sillä lähdemme tapahtumaan mahdollisimman kevyellä varustuksella, jolloin valmiit itsesuunnittelemamme flashit ovat paras keino. alla vielä linkki tapahtuman facebook sivuille :) 

Walk in tässä kuussa meillä on 28.10.

Alla vielä artistien viimeaikaisia töitä :

Kaisan:

 Eevan:

Terkuin, Kvl Muste ja Reikä

https://www.facebook.com/events/324511204573508/

Walk in tässä kuussa meillä on 28.10.

Alla vielä artistien viimeaikaisia töitä :

Kaisan:

 Eevan:

Terkuin, Kvl Muste ja Reikä