29.12.2017

Vuoden viimeinen päivitys!

Kohta vuosi 2017 on jo paketissa ja uutuutta hohtava vuosi 2018 alkaa olla käsillä. 2017 sisälsi Musteella ja Reiällä monia suuria muutoksia. 

Seuraavassa vähän viime vuoden tapahtumien kertausta:

Vuosi sitten päivityksessä määritimme yrityksen arvot ja mission, joita kohti olemme kaikessa toiminnassa tähdänneet:


Nämä ovat heijastuneet niin tiedottamiseen, arkityöhön, kuin projektitoimintaankin. Vuoden alussa astui Joni putiikin katon alle harjoittelemaan taivaltaan tatuoitsijana ja on oppinut ja edistynyt valtavan paljon. Jonin motivaatio, tarkkuus ja innovatiivinen mieli ovat yhdessä alun harjoitusnahkojen ja nykyisten asiakkaiden kanssa johtaneet siihen, että Jonista on hyvää matkaa tulossa vastuullinen ja erittäin pätevä artisti!

Tämän vuoden kevään loppupuolella ilmoitimme ikävemmistä uutisista. Taitava artisti Ulla joutui lopettamaan yritystoiminnan vakavan kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi. Pyrimme olemaan kaikessa tiedottamisessa mahdollisimman avoimia ja rehellisiä, ja saimmekin paljon tukea monilta ihanilta asiakkailta hankalassa tilanteessa. Elämä on nyt kuitenkin mennyt eteenpäin hyvissä merkeissä. Ulla voi hyvin ja käy täälläkin silloin tällöin pyörähtämässä kahvilla. :)

Kesän aika meni Jonin harjoitellessa, Jeren koulusuorituksia pohtiessa ja artistien töitä tehdessä. Joni alkoi tekemään intensiivisemmin harjoitustöitä. Jerelle sovittiin lävistyskoulutusta syksylle ja putiikin 5-vuotis synttäreitä suunniteltiin. Syyskuussa synttäreillä tehtiin kollektiivista maalausta, maisteltiin Eevan tekemää Muste ja Reikä-kakkua ja fiilisteltiin 5-vuotista taivalta skumpat kourassa.
Jere kävi Paradice tattoon Jussin luona kouluttautumassa lävistyshommiin vielä spesifimmin ja koulutus jatkuu nyt ensi vuoden alkupuolella.

Loppuvuosi on mennyt töitä intensiivisesti tehden ja lahjoitus joulukortteja myyden. Vuoden lopusta olemme myös ahkerasti suunnitelleet ensi vuoden tulevaa pienempää sekä isompaa projektia, joista informaatiota vuoden alkupuolella.. ;)

Kiitos kaikille asiakkaille ja ystäville kuluvasta vuodesta!<3 Ensi vuonna kohti uusia seikkailuja! :)



Tässä vuoden viimeisen Walk in Friday:n satoa:


Eepin:




Jonin:
 



Kaisan:
 



Ensi vuoden puolella palaamme taas info blogiläjäysten ja kuvien kera :)

Terkuin, Karu Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti